Kuva on totta - ja kuvaava (heh).

Kuvattu kesällä 2025. Tuulivoimalat on kiehtovia rakennelmia. Niiden kokoa ei tahdo tajuta - etenkään nähdessään niitä jossain horisontissa pyörimässä. Miettii ehkä, että miksei ne pyöri nopeampaa, mutta juurelle tultaessa alkaa ymmärtää miksi. Verkkaisentuntuisessa liikkeessä on aikamoiset voimat työssä.

Vielä vuosikymmen kaksi sitten oli arkisen tavallista arvostella ihmisiä sen mukaan olivatko he pinnallisia vai syvällisiä. Näistä pinnallinen edusti sitä negatiivista konnotaatiota.

Vuoden viimeinen. Työnimi Renoisessa on WROM - päätelköön kukin itse miksi. Mietiskelin lähinnä jotain robottizombeja tai -vampyyreja kuunnellessa tätä tekovaiheessa parvekkeella piippu huulessa. Sai lopulta toisen nimen. Ei kuvasta kuluneen vuoden tunnelmia. Sävyt lähinnä seurausta palautumisesta.

Tuli älli ja vaarallisesti sopiva väli. Joten tein rannekellon. Oikeammin kuoren rannekelloon - koneiston tilasin tukusta. En muista mallinumeroa, enkä ala kelloa sen takia avaamaan, mutta Miotan automaattikoneisto se on. Ottaa kädenliikkeestä voimansa, mikä hyvä onkin ettei tarvitse kuorta availla.

Varmaankaan ei ole jäänyt epäselväksi, että suhtaudun skeptisen penseästi tekoälyhuumaan ja kaikkeen tekoälyn pakkotuputtamiseen. Olen toistetellut olevani huolissani vauhtisokeudesta - enkä ole yksin.