Extral - kamalaa säätöä ja loputtomasti versioita

Tämän kanssa on mennyt aikaa - ja paljon! 

Nykyaikaiset musiikitekosoftat tähtäävät siihen, että säveltäminen on mahdollisimman helppoa. Valitsee valmiista soittimista mieleisensä, käyttää midiä - virtuaalisena tai ihan oikeana ja ruullaati rullaa, pistää menemään. Automaatiota ja helpottavia työkaluja on paljon. Soinnutus ym. onnistuu helposti ja jos ei tahdo tällaisia käyttää, niin sekin käy mainiosti. Ja vaikka kaiken automatiikan kytkee pois, se ei ihan kaikkialta häviä. Esimerkiksi kun käyttää soittimia, jotka operoivat samoilla taajuuksilla, ohjelma pitää huolta siitä, etteivät taajuudet kertaannu ja aiheuta omituisia ongelmia kappaleen dynamiikassa tai ääniprofiilissa.

Sitten on sellaisia musantekosoftia, kuten Renoise, joka viis veisaa taajuuksien kertautumisesta ja joka ei muutenkaan paljon pitele käyttäjän käsistä kiinni. Se vetää äänen rullalle ja survoo tavaraa juuri kuten käyttäjä haluaa - tai erehtyy sitä pääkanavaan tunkemaan. Siinä mielessä se käyttäytyy hyvin samanlaisesti kuin analogivehkeet ennen digitaalista prosessointia.

Ja tästä seuraa kaikenlaisia ongelmia todella helposti, etenkin jos käyttää vähän heikompilaatuisia sampleja tai ei vaivaudu pistämään mitään ylä- tai alataajuuksien leikkureita kanaville. Renoisen kanavilla kun ei oletuksena ole mitään muuta prosessointia, kuin äänenvoimakkuus ja panorointi.

No, kun tekee teknopaukutusta tai muuten jotain juttua, jossa käyttää maltillisen määrän hyvälaatuisia instrumentteja, niin niitä leikkureita tai prosessointia ei juurikaan tarvitse. Riittää kun heittää limitterin pääkanavalle, joka kompressoi äänestä piikit pois säätöjen mukaisesti. Ei sitäkään pakko ole laittaa, mutta jos haluaa vähääkään järkevämpää äänenvoimakkuutta ilman särkevää ääntä, niin se on ehdoton. 

Ihan eri juttu on jos käyttää jousia, brasseja tai muita orkesterisoittimia tai sähkökitaraa. Silloin saa säätää. Nämä ovat ne hankalimman mahdolliset äänet lukemattomista syistä, joista pahimmat liittyvät niiden tärkeisiin taajuuksiin. 

Extralissa on varmuuden vuoksi molempia, ja sellaiset vielä rummut, joita harvemmin käytän ja joista ilmeni melkoista säätämisen tarvetta. Lisäksi vielä hankala bassoraita ja synaääni, joka valtaa vakiona kaikki taajuudet. Jee.

Olin saanut kappaleen itseasiassa jo valmiiksi, kun sitten yhtenä iltana tongin netin syövereitä löytääkseni vähän parempia ja yleensä uusia instrumentteja. Iskin vahingossa kultasuoneen ja latasin noin 4 gigatavua tavaraa. Mukana oli mm. jousia ja muita orkesterisoittimia. Ihan äänitettyjä ja hyvälaatuisia. Joten tietysti halusin korvata huonompilaatuiset uudesta kappaleesta paremmilla. Ja tietysti mopo lähti käsistä...

Yleensä minulla on yksi, korkeintaan kaksi versiota biiseistä Renoisessa. Uuden version tallennan siinä vaiheessa kun olen tekemässä jotain, mitä ei saa palautettua takaisin ja epäilen mahtaako muutos onnistua. Kun on oikein hankala kappale, niin verisioita voi tulla kolme tai joskus harvoin neljä. Extralista on seitsemän versiota ja pari jäi tohinassa tekemättä. Valmiita renderöityjä wav-tiedostoja on kymmenittäin. Niistä tosin valtaosan olen jo tuhonnut. Pyörytän biisit aina Audacityssä, jossa eri versioiden vertailu on helppoa. Muuten tallennan versiot aina samalla nimellä ja samalla jyrään aiemman. Se kuitenkin on tallessa Audacityssa, mutta kun niitä alkaa olemaan kymmenittäin samassa tiedostossa, kannattaa turhimmat hävittää.

Mutta, tuskailun, pähkäilyn, turhautumisen ja muutaman hyvin pitkän yön jälkeen jollain tavalla voittajana kai siitä selvisi. En ole koskaan aiemmin käyttänyt yhdessäkään musajutussa niin paljon automatiikkaa kuin tässä - ja automatiikalla tarkoitan sitä, että koneelle annetaan ohjeet miten miksausta ja efektejä muutetaan biisin eri kohdissa. Ei sellaista, että käsketään koneen korjaamaan jotain itsestään. Renoise ei ole sellainen härveli, joskin tiettävästi siihenkin saa jotakin tämän tapaisia himmeleitä.

Joku voisi kysyä, että eikö vain olisi kätevämpi käyttää jotain sellaista ohjelmaa, jossa voisi keskittyä enemmän musiikin säveltämiseen, kuin trackeria, jossa ei kirjoiteta nuotteja edes nuotteina ja mikä muistuttaa enemmän taulukkolaskentaa kuin musasoftaa?

Ei.

Ensinnäkin, tällaisilla virityksillä opettelin joskus pikkupoikana musiikkia tekemään. Ei ollut kuusnepalle mitään nuotinnussoftia - ja ne mitä oli, olivat perseestä kaikin mahdollsin tavoin. Mutta oleellisempi syy piilee juuri siinä, että Renoisella on mahdollista tehdä juuri tarkalleen sitä mitä tahtoo etenkin saundien puolesta.

Todella usein saan idean nimenomaan saundeista. Harvemmin tulee mitään aikaiseksi, jos yritän lähteä sävelmä edellä. Soittelen oikeita instrumeneja ja niillä syntyy kaikenlaista. Valmiita sävelmiä soinnutuksineen päivineen, mutta se on eri asia ja niillä tehdään erilaista musiikkia. Oikeastaan niillä tehdään nimenomaan musiikkia kaikkine vivahteineen, virheineen, tulkintoineen ja ainutkertaisine soittokertoineen. Tämä on se klassinen ero, mikä tekee musiikista musiikkia ja tallenteesta tallenteen ainakin vanhankankeen, mutta sangen hyvin perustellun musiikkipedakogisen ja -tutkimusperinteen näkökulmasta. Instrumentaalinen konemusa tippuu outoon väliin täyttäen musiikin määreen sinällään, mutta jääden varsinasen soivan musiikin ulkopuolelle - minkä konemusiikin tekijänä allekirjoitan kyllä täysin, sillä niin paljon tehdaskutoista roskaa sillä sektorilla tehdään valmiita sävelmiä käyttäen ja rakentaen niitä ohjelmilla, jotka tekee kaiken "säveltäjän" puolesta aamukahvia ja perseen pyyhkimistä myöden. 

Musiikissa lähtökohtaisesti pyritään välttämään sitä, että se kuulostaisi robotin soittamalta. Minusta se taas on konemusan yksi oleellisista elementeistä. Ainakin sellaisen konemusan, jota itse edustan. Konemusa on niin laaja käsite, ettei siitä kovin paljon mitään yleistävää sanoa. Nykyäänhän on pinnalla myös ajatus saada koneella tehty musiikki kuullostamaan mahdollisimman "aidolta", mikä taas liittyy tekoälysontaan, jota en pidä minään. En näe mitään arvoa musiikissa, jota kuka tahansa voi promptata mielin määrin palvelimelta pihalle. Olkoon kuinka aidonkuuloista hyvälle. Arvo syntyy tekemisestä.

Mutta jottei ihan filosofiaksi menisi, niin omat lähtökohtani ja insipiraationi nimenomaan konemusiikin tekemiseen löytyy ihan muualta kuin sävelmistä. Vähättelemättä muun musiikin tekemistä tai soittamista, konemusan tekeminen on itselleni se tärkein juttu - jokin on kullakin lähimpänä sydäntä ja minulla se on tämä. Laulujen sanat itseasiassa on viimeinen asia, johon musiikissa kiinnitän huomiota, enkä koe tärkeäksi mitään laulua biiseihini yleensä edes lisätä.

Toinen syy siihen miksi Renoise on siinä, että tracker on tuttu. Niillä on tehnyt niin paljon, että vierastan kaikkea muuta. En koe Musescorea tai Sibeliusta omakseni. Minusta ne ovat hankalia. En isommin pidä sekvensereistä, enkä mistään niin paljon kuin trackerien taulukoista. Ja rakastan Renoisen armotonta maailmaa, joka antaa säätää asioita millisekunnilleen ja joka aina soittaa juuri kuten sen on käsketty soittamaan. Se antaa suunnattoman vapauden tehdä ja säätää ilman kompromisseja. Kääntöpuolena tulee sitten se, että se antaa tehdä myös virheitä ja ongelmia. 

Rakastan myös sitä, että riman noustessa Renoise pakottaa keskittymään myös ääniteoriaan ainakin jossain määrin. Omituisten juttujen takaa paljastuu seikkoja, jotka pätevät yhtälailla muuallakin, missä äänen kanssa ylipäätään on tekemisissä. 

Tämän kaiken tajusin paremmin vasta kun kikkailin LANDRin kanssa, tuon tekoälymasterointityökalun, joka sai kaiken kuulostamaan aluksi hirvittän hyvältä, mutta jonka käsittelemät jutut kaikki kuullostavat jotenkin litteiltä. Esimerkiksi, jos halusi tietynlaisen bassopudotuksen johonkin, niin LANDRin jälkeen se kuulosti hyvälle, mutta jokin siinä oli myös väärin. Ja kun sitä testasi järeämmällä äänentoistojärjestelmällä, huomasi, että oleelliset taajuudet puuttuvat. Munaa ei ollut, eikä se tuntunut. Samoin yläpään äänet kadottavat kirkkauttaan ja kaiken kaikkiaan terävät dynamiikat tasoittuvat. Pääasiassa sitä tuskin huomaa, eikä se aluksi häiritse. Mutta ennenpitää alkaa kyllä häiritä. Minua. 

Kaipa kikkailun tärkein anti oli siinä, että huomasi mitä niille biiseille oli mahdollista tehdä. En minä enää niitä LANDRilla käsiteltyjä ala muuttamaan. Olkoon aikansa testamentti, mutta näissä uudemmissa en sitä enää käytä. Ja tykkään kyllä enemmän, että hallinta on omissa käsissäni. Jos kuulostaa paskalta, on se ihan omaa syytä. Jos kuulosta hyvälle, niin voi olla tyytyväinen. Hetken, sillä vuoden päästä kaikki nyt hyvältä kuullostava kuullostaa huonolta kuitenkin.

Ja tässä se pointti onkin. Kun tekee itse ja joutuu perehtymään asioihin, niin se kantaa hedelmää. Toisin kuin jättää koneiden ja tekoälyn tehtäväksi. Taidot, opit ja ymmärrys - ne on asioita, jotka jäävät, eikä niitä saa oikotein. Ne tarvitsee tuskailemalla, turhautumalla, uteliaasti kokeilemalla ja tekemällä ansaita.

Joten ei, en pidä kätevämpänä tehdä juttuja helpommilla ohjelmilla. 

Extral tulee seuraavalle nettialbumille. Vielä ei pääse kuulemaan.