Jokainen kulttuuriin käytetty euro tulee moninkertaisena takaisin
Näin on sanottu ja laskettu. Useastikin. Ylen lisäksi nopealla haulla löytää artikkeleja sosiologiaa popularisoivasta Ilmiöstä sekä ammattiliittojen Laboresta. Luonnollisest myös opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kulta ry tietää tämän kertoa.
Mutta jotta ei nyt ihan linkkilistaksi menisi, niin tyydyttäköön näihin. Vastaavia tutkimuksia, kartoituksia ja laskelmia löytyy todella paljon - ja ne toki on kaikki vaivatonta sivuuttaa, jos on änkyräpäissään toista mieltä.
No jos kerran kulttuuri niin tuottavaa on, miksi sitä ei rahoiteta avokätisemmin? Saisi koko yhteiskunnan äkkiä rikastumaan. Tietenkin siksi, että asia ei ole niin yksinkertainen. Rahan suoltaminen loputtomasti kulttuuriin ei tuota loputtomasti euroja moninkertaisia määriä takaisin. Oleellisempi ongelma on kuitenkin siinä, että tätä tuottoa on todella hankala laskea. Kaikki laskelmat ovat arvioita ja niissä on otettava huomioon monia seikkoja, joita on vaikea muuttaa euroiksi.
Esimerkiksi tiedetään varsin hyvin, että kulttuuri parantaa elämänlaatua. Asia on isosti noteerattu aina Maailman terveysjärjestöä myöden.
Kulttuuria harrastavat, kuluttavat tai tuottavat ihmiset eivät passivoidu niin helposti kuin neljän seinän sisällä läpeensä pönöttävät möllykät. Tämä korreloi terveys- ja tukupalveluiden tarpeen kanssa ja näiden palveluiden nyt tiedetään olevan kalliita juttuja ilman perustelujakin. Mutta miten tällaisen sitten lasket ja osoitat jossittelematta? Et oikeastaan mitenkään.
Toinen juttu - mikä jää usein huomaamatta - liittyy siihen, että kaikki eivät pidä kaikenlaisesta kulttuurista ja toiset eivät mistään. Jos ei kulttuuri innosta, ei mikään määrä sen tuputtamisesta auta saati paranna elämänlaatua. On jotenkin kummallista, että tämä on niin vaikea asia hahmottaa. Samaa haastetta ei liity liikuntaan: jos ei liikunta maistu, se alkaa näkyä elämänlaadussa ja hyvinvoinnissa. Kansalaisia, jos ei suorastaan patisteta, niin voimakkaasti kannustetaan liikkumaan ja ottamaan vastuuta terveydestään. Kulttuurin osalta ei. Pelkkä ajatuskin moisesta tuntuu kaukaiselta.
Kolmas juttu liittyy siihen, mikä kulttuurina koetaan ja miten siihen suhtaudutaan. Tarkemmin siihen mitä kulttuuri edes tarkoittaa. Toisille on sama asia kuin ooppera tai museot, ja kun ei itse niissä käy, on sitä helppo vastustaa ja nähdä niiden tukeminen valtavana turhana menoeränä. Etenkään kulttuurikriittisenä ei tule mieltäneeksi lempi TV-sarjoja ja -musiikkia kulttuuriksi lainkaan, vaikka myös ne sitä mitä suurimmassa määrin ovat. Kuten on myös urheilu. Kaikki urheilu.
Ja jotta ei turhan yksinkertaista olisi, niin on syytä muistaa, että kaikki mitä ihminen tekee - katukivetyksistä luotijuniin, viemäreistä älypuhelimiin, kaivoista avaruusraketteihin ja puhutusta kielestä algoritmien koodaamiseen - on kulttuuria ja siinä tapahtuvaa toimintaa. Kukaan, ei yksikään ihminen koko maailmassa ole ulkona siitä.
Jos joku onnistuisi elämään vauvasta lähtien metsässä erillään muista parikymmentä vuotta, sillä hetkellä kun muut ihmiset hänet löytäisivät, tulisi hänestä välittömästi osa kulttuurista todellisuuttamme. Tyyppiä taivasteltaisi yhtälailla netissä, mediassa kuin akateemisissa tutkimuksissa, eikä menisi minuuttia pidempää, kun alettaisi yrittää kommunikoida hänen kanssaan. Yrittäessään ottaa selkoa meistä, hän alkaisi välittömästi imeä itseensä kulttuuria. Se on koodattu geeneihimme. Niin me hahmotamme ympäröivää maailmaa ja todellisuutta.
Joten kun puhumme kulttuurista, mistä oikeastaan edes puhumme? Tämä on kysymys, joka kolahtaa joka ikinen kerta ensimmäiseki, kun joku alkaa siitä puhumaan.
Jos tämä on epäselvää - kuten se usein on - aika epäselväksi jää myös se, miten kulttuuriin käytettävien eurojen palautumista voidaan edes lähteä hahmottamaan. Aika usein sitä yritetään tehdä tilastoilla ja euroja laskemalla, mutta se ei ole lähellekään koko totuus.
Panostuksen hedelmiä on ehkä vaikea nähdä, mutta panostuksen puutteen jäljet eivät jää keltää huomaamatta.