Nosferatu

Vuonna 2024 ilmestyi uusi versio Nosferatusta, jonka katsoin vasta tänä Herran vuonna 2026, ja voi pojat, että on sitten paska elokuva. 

No, okei. Siitä on ihan ookoo tykätä, eikä se tee kenestäkään huonoa ihmistä suoranaisesti, mutta silti... Annas kun avaan, mitä tarkoitan.

Nosferatu on alkujaan ihan suora plagiointi Bram Stokerin vuonna 1897 julkaistusta klassikosta Dracula. Saksalainen elokuvantekijä F. W. Murnau iski silmänsä tarinaan viime vuosisadan alussa ja päätti terhdä siitä elokuvan. Kävipä vain niin, että oikeuksia hän ei siihen saanut, mutta se nyt ei Murnauta paljon hidastanut. Hän kun oli kunnostautunut jo ennestään tekemällä elokuvia klassikoista vaikka sitten vaihtamalla nimet ja tekemällä pieniä kosmeettisia muutoksia. Kuten Jekylin ja Hyden kanssa, johon ei myöskään saanut oikeuksia ja päätyi filmaamaan sen nimellä Der Januskopf. 

Kreivi Draculasta tuli kreivi Orlov ja Lontoon sijaan vamppyypi matkusti Bremeniin. Muuten sitten mentiikin aika pitkälle samoilla eväillä, oikeastaan elokuvataiteen kautta tulkittuna. 

Elokuva julkaistiin vuonna 1922, ja kuten siitä pitäisi osata päätellä, se oli mustavalkoinen mykkäelokuva. Orlovin rooliin valittiin Max Schreck, joka kunnostautui elokuvanäyttelemisessä ja jonka tunnetuimmaksi rooliksi kreivi Orlov Nosfertaussa jäi. Ei syyttä, sillä Nosferatu osui nappiin. Se oli uudenlainen, vakuuttava ja taitavasti tehty. Murnaun visiolla ja ohjauksella sekä  Schreckin suorituksella on ollut merkittävä vaikutus kauhuelokuvagenreen ja siitä syystä tämä plagioitu raina on klassikko tänäkin päivänä.

No, aikaa kului ja elokuva kehittyi sekä taidemuotona että teknisesti. Nosferatusta tehtiin uusi versio vuonna 1979. Tällä kertaa toimeen tarttui ohjaaja Werner Herzog ja pääosaa esittämään valittiin maineikas Klaus Kinski. 

79 vuoden Nosfertau - Yön valtias (Phantom der Nacht) oli käytännössä ajanmukaistettu uudelleenfilmatisointi klassikosta, ja myös se on jäänyt elokuvataiteen kaanoniin. Jälkimmäinen nojautuu ehkä avoimemmin myös Stokerin alkuperäisteokseen, mutta elokuvaa varten hankittiin nimenomaan Nosfertaun tekijänoikeudet. Kinskin tulkintaa ja suoritusta ei käy väheksyminen. Vaikka elokuva oli uudelleenfilmatisointi, ei se pyrkinyt toistamaan alkuperäistä. Se kunnioitti juuriaan, mutta toi sen aikaansa. Kinski oli äärimmäisyyksiin menevä, jossain määrin pakkomielteisesti rooliinsa astuva metodinäyttelijä, jonka kanssa ei ollut helppo aina työskennellä. Ja sen lisäksi hänen tyttärensä myöhemmällä iällä avautui siitä, kuinka hänen isänsä käytti häntä lapsena hyväkseen. Että on siinä sekin, mutta siinäpä voi jokainen pähkäillä miten suhtautua taiteellisen työn laatuun, joka on peräisin ajalta ennen canceloimisia.

Anyhow, pointti on toisaalla.

Aikaa kului taas, ja jossain päin Hollywoodia tuumailtiin, että tässäpä olisikin taas jokin uudelleenfilmatisoinnin paikka. Elenttiin sentään sellaista aikaa, ettei kaikkea ajateltu automaattisesti franchiseina, vaan ihan leffoina vielä. Vuonna 2000 teattereihin pläjähti Shadow of the Vampire, kuvitteellinen tarina, kuinka klassikkoelokuva Nosferatu tehtiin, mutta tässä versiossa kreili Orlov oli aivan ehta vamppyyri. Oikeiden ihmisten nimiä kuvitteellisissa hahmoissa, tarina pakkomielteistä ja kunnianhimoista. Sekä Nosferatuksi kutsutusta kreivi Orlovista. 

Tästä päivästä katsottuna Shadow of the Vampire on sitäkin nerokkaampi elokuva, mitä se jo uutena oli. Täysin uusi tulokulma, mutta silti se sama, joskin ihan erilaisena. Mahtava leffa täynnä mahtavia näyttelijöitä ja upeita rooleja. John Malkovich esittää Murnauta ja Willem Dafoe Max Schreckiä eli Nosferatua. Udo Kier on myös erikseen mainittava. Kertakaikkisen mahtava pajatson tyhjennys, minkä jälkeen on vaikea kuvitella mitään uudempaa tulkintaa Nosfertatusta.

Paitsi että...

Draculan ja Nosferatun ero on siinä, että Dracula on alkuperäisteos. Siitä on tehty kaikenlaisia versioita ja hahmoa on käytetty milloin missäkin yhteydessä. Nosfertau on spesifi Draculan kopio ja sillä on ihan oma stigmansa tai maineensa - miten nyt haluaa asiaa ajatellakin. Jos käyttää Nosferatua Draculan sijaan, tulee väistämättä ottaneeksi jonkinlaista kantaa mitä on tekemässä ja miten se on tulkittavissa. Dracula puolestaan on melkein kuin synonyymi päävamppyyrille siinä missä jenkkilässä xerox tarkoittaa kopioimista ja hoover imuroimista. Ja voi pojat, että Dracula-aiheisia leffoja onkin laidasta laitaan. Pääasiassa surkeita tai koomisia virityksiä melkein kaikki. 

Mutta jos vähän heikompilaatuisia onkin useampia, yksi helmi on sitäkin kirkkaampi. 1992 ensi-iltansa saanut Francis Ford Coppolan ohjaam Bram Stokerin Dracula on yksiselitteinen mestariteos. Elokuva kunnioittaa lähdeteostaan hatun noston arvoisesti. Jokaisesta kelan kuvasta huokuu myöhäisromattisen aikakauden loppupuolen tunnelmat maailmasta, joka on täynnä vahvaa rakkautta, tunnetta, menetystä ja epätoivoa, mitä kuolemakaan ei pysty hävittämään, mutta jonka realismin aika on jyräämässä alleen. Käsittämättömän hyvät roolitukset ja suoritukset, juuri oikealla aikansa paatoksella, eikä yhden ainoaa sekunttia, jossa ei olisi mietitty loppuun asti kuvakulmia, valaisua, lavasteiden pienintäkin yksityiskohtaa ja musiikkia. Coppolan Dracula on kunnianosoitus etenkin aikakaudelle, josta kirja oli kummunnut ja jonka edustavaksi timantiksi se hioutui. 

Kyllähän dracula-aiheisia elokuvia tuppaa tulemaan melko tasaisesti, mutta eivät ne edes yritä ylittää Coppolan versiota. Eikä niiden tarvitsekaan. Asiassa vallitsee jonkinlainen konsenssus, että se on se kirjaan pohjautuva leffa ja sitä pohjaa vastaan saa paremmat vapaudet käyttää omaa luovuutta omissa projekteissaan. 

Mistä päästään tähän 2024 vuoden Nosfertau kuppakääryleeseen.

Sehän on selvä, että nyt tehdään uudelleenfilmatisointeja ja rebootteja. Omaperäisille ideoille ei jostain syystä ole teollisuudessa kysyntää - kaiketi siksi, että tekijänoikeuden on valuuttaa ja kaikki on franchisea. Yksittäisellä leffalla ei ole niin paljon väliä kuin oheismyynnin ja spin-offit kattavalla tuotantoketjulla. Sitä paitsi uudelleenfilmatisointi 2020 -luvulla tarkoittaa lähinnä enempää CGI:tä ja efektejä. Siitä huolimatta luulisi jossain palaverissa jonkun edes satunnaisesti miettineen, että mitä helvettiä tässä oikein on tarkoitus tehdä.

En tiedä miten helvetissä koko elokuva Nosferatuun oikeastaan liittyy, koska se nojautuu enemmän Stokerin draculaan kuin aiempiin elokuviinsa. Itseasiassa se nojaa paljon enemmän Coppolan elokuvasointiin. Niin paljon on tunnelmia yritetty hakea kuvakulmia myöden, että silmiin sattuu. 

Jossain hiton pilvipäissään vähän pohdittu tajuntaalaajentavaa sienipiirakkaa mutustellessa, että juku, tehdään tästä vähän niinku Dracula sillai niinku, mutta tehdään siitä Orlovista sellate ruma ja vastenmielinen. Joo, se vois hengittää sillai raskaasti niinku. Joo se vois puhua sillai aksentilla nääs. Juu, juu. Ihan niinku siinä Nosferatusssaki, mutta vähä vielä niinku enemmän, tiäkkö. Ei hitto, ihan paras idea, mä kirjoitan sen tähän ylös. Onks sitä piirakkaa vielä? Tosa. Ja sit hei ku tää on sellaseen vanhaan aikaan, niin voitais näytellä sillai niinku vähän yli. Ei, hitto Make toi o ihan paras idea! Joo sillai niinku oikein kunnolla yli. Että niinku korostetaan ihan kaikkee tappiin asti ja vähän päälle. Joo! Ja sit tissit pitää näkyä. Juu, tissit on must, kirjaan sen tähä. Eiku piirrä. Aiva, piirränki tissit. Ja pistä vähä verta kans, kun on vamppyyrejä ja sillai. Joo, mää piirrän tähän... Hitto, vähän näyttää paskalta, mutta mä laitan nuolen tohon ja kirjotan V..E..R..T..A... Ja sit hei tarvii olla se hullujenhuone, misä on sillai kurjaa ja likaista. Totta, ja rottia kans. No tietty rottia! Ja soituhtujen kans pitää sit mennä jossain. Juu. Soihdut, kirjoitan... No nyt toi näyttää ihan jäätelötötteröltä... Pistä nuoli ja teksti taas. Juu! Ei hitto hei tästä tulee ihan hiton kova juttu ny. Äläpä hei. Oliks sitä piirakkaa. Tehdään hei sellaset samanlaiset mainokset ku on niisä aiemmissakin ollu. Niinku julisteet. Juu, kato tää on ny Nosfertatu.

Joo, on myönnettävä etten tiedä miten uusi Nosferatu loppuu. Ties vaikka olisi jokin hieno käänne siellä lopussa, mutta sillä ei ole paskaakaan väliä kun tällaisilla eiväillä lähdettiin reissuun. Aloin kirjoittamaan tätä saatanan avautumista hyvissä ajoin ennen lopputekstejä. Piti Faceen kirjoittaa jotain, mutta kutina sanoi, että pituutta saattaa tulla.

Ei se paljon auta mainostoimistojen hehkutukset, kun tuote on sitä itseensä. Onneksi en mennyt leffaan katsomaan, vaikka likellä oli. Olisi meinaan pikkaisen voinut olla tulikivenkatkuisempaa tekstiä sen seurauksena.