Past Lapse
Vuoden viimeinen. Työnimi Renoisessa on WROM - päätelköön kukin itse miksi. Mietiskelin lähinnä jotain robottizombeja tai -vampyyreja kuunnellessa tätä tekovaiheessa parvekkeella piippu huulessa. Sai lopulta toisen nimen. Ei kuvasta kuluneen vuoden tunnelmia. Sävyt lähinnä seurausta palautumisesta.
Aika usein, ellei aina ja järjestäen, ideat näihin juttuihin tulee jostain pienestä yksityiskohdasta. Toistain, että työnimestä WROM voi päätellä yhtä ja toista. Näin se minulla menee oikeastaan aina: Loputtoman monta kertaa maininnut, että Maailmanlopuntehdas putkahti sielun synnytyskanaviin, kun tokaisin kumppanilleni, että "sinä olet tuollainen ikivalvoja". Tästä Ikivalvojasta tuli Maailmanlopuntehtaan päähenkilö, jonka ympärille dystooppinen maailma rakentui - jonka tajusin kirjaa 2/3 osaa kirjoitettuani olevan symbolinen soppa lähes hengen vienyttä merkillistä matkaa, josta oli toipumassa.
No, tulipahan tehtyä.
Ironista kyllä, kirjan Ikivalvoja ei muistuttanut missään määrin kumppaniania, jonka kanssa sittemmin tiemme ovat kulkeneet kauas erilleen. Mutta sama pikkuasiasta tai yksityiskohdasta isoksi kokonaisuudeksi kasvaminen läpileikkaa tekemistäni musiikin ja kirjoittamisen lisäksi pelien kehittelyssä, dronekuvaamisessa, kuvaamisessa yleensä yhtäältä kuin videoiden ja animaatioiden tekemisessä. Itseasiassa myös toisinaan ruoanlaitossa ja sisustamisessa. Nyt kun miettii niin myös töissäni se näyttelee suurta osaa.
Ideani kumpuaa yksityiskohdista, jotka sitten jäävät isomman rakennelman syövereihin. Joskus ne puuttuvat siitä kokonaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä: ilman alulle panevia juttuja ei tule mitään valmista. Tai edes sitä alkua.
Herkkyys on kummallinen asia. Se tekee asioista vaikeita ja vie voimia. Se tekee läheisien ihmissuhteiden solmimista vaikeaa, rakentaa muureja ja suojia, mutta samalla se näyttää maailman ihmisineen kauneimillaan. Olkoonkin sitten kauempana, sen verta lähellä kun on sopivasti.