Tekosen älystä ja älysen teoista

Varmaankaan ei ole jäänyt epäselväksi, että suhtaudun skeptisen penseästi tekoälyhuumaan ja kaikkeen tekoälyn pakkotuputtamiseen. Olen toistetellut olevani huolissani vauhtisokeudesta - enkä ole yksin. 

Olen myös toistuvasti ollut aikeissa kirjoittaa jotain aiheesta, mutta yksittäisistä asioista on jotenkin vaikea muotoilla mitään aiheen sangen laajaan kontekstiin istuvaa. Koska tämä uusi teknologia aiheuttaa paljon tunteita ja koska maailmamme on nykyään niin polarisoitunut, kaikki asia jää ensimmäisen virkeen jalkoihin, josta lukija tekee johtopäätöksen onko samaa mieltä vai ei. Tällä tietysti on suora seuraus siihen miten teksti otetaan vastaan - sikäli, että sitä edes luetaan. Ei riitä omakaan keskittymiskykyni lukemaan pitkiä tekstejä, ellei aihe kiinnosta ja ole omaan pirtaani sopivalla sävyllä kirjoitettu. Jokatapauksessa kiitos ensimmäisen kappaleen virkkeen, on asennelataus varmaankin asetettu, olkaa hyvät.

Toinen syy miksi jutut on jääneet kirjoittamatta on yksinkertaisesti se, ettei asia ole ollut omassa päässäni sen vertaa kypsynyt, ettäkö osasisin edes yrittää sitä sanoiksi pukea. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että voin ainakin yrittää. Ja kun kerrankin on aikaa kirjoittaa.

Tämä on pitkä kirjoitus ja siihen on ymppääntynyt kovin monia teemoja, joista piti kustakin tehdä lyhyempi juttu. Olkoon tämä siis disclaimer. Tällaista se sitten on kun muhistelee aikansa ennen kuin avaa turpansa. 

"Tekoälytön ympäristö"

Minun piti tähän alkuun lisätä humoristinen kuva, jonka teeman mukaisesti pyysin Googlen tekoälyn generoimaan. Kuvan sijaan syntyi keskustelua, koska juuri nyt ei kuvan tekeminen onnistunut. Varsin nopeasti sitä kyselee konelta kuin ihmiseltä ja ottaa sen vastaukset aikalailla automaattisesti vastaan kuin taustalla olisi ajatteleva olento. 

Näinhän ei tietenkään ole ja lopetin keskustelun lyhyeen. Kuvan sijaan tässä kuvakaappauksia keskustelusta. Menee humoristisena kuvana kai nämäkin. On kyllä söpöä, että kone kertoo minulle oman vitsini idean ja opastaa käyttämään kilpailevia palveluita.

Olen antanut tälle sivustolle alaotsikon "tekoälytön ympäristö", koska haluan korostaa, että en tuota tänne sisältöä tekoälyn avulla.  Julkaisen täällä kaikkea, jonka tekoäly hoitaisi helposti puolestani ja koen tarpeelliseksi korostaa asennettani. Yhä useamman sivun sisältö kun alkaa olemaan koneiden generoimaa, enkä tahdo, että tätä erehdytään sellaisena pitämään. 

Kun pystytin tämän sivun vajaa vuosi sitten, olin jo hyvän aikaa seurannut kehitystä ja jotenkin ennakoinut, että edes henkilökohtaiset kotisivut ja blogit eivät jää tekoälyltä rauhaan. Nämä sivut on tehty Webnoden maksetulla versiolla ja kun muutama viikko sitten pidemmän tauon jälkeen tänne kirjaannuin ja aloitin uuden sivun tai artikkelin tekemistä, niin vaihtoehdoksi tarjotaan tekoälyavusteista sivua tavallisen tyhjän sivun ohessa. 

Miksi, kysyn minä? Ymmärrän tavallaan sen, että yrityksille tarjotaan tällaisia mahdollisuuksia, mutta toisaalta en ymmärrä mahdollisuuden käyttämistä lainkaan - etenkään yrityksen näkökulmasta. Kun yritys haluaa erottua omalla brändillään ja sivuilla halutaan kertoa palveluista ynnä muusta, niin tietojen oikeellisuus on kaikkein tärkeintä. 

Mitä näitä nyt on kotisivuja muutamia rakennellut, niin suurin työ liittyy nimenomaan siihen, että tietot kerrotaan oikein. Ei riitä, että faktat ovat kunnossa vaan pitää olla myös tarkkana, että tarjotuista palveluista kerrotaan juuri oikein. Jos palveluista kertoo laveasti, saa vastailla tarkentaviin kysymyksiin ja korjailla, että mitä oikeastaan tehdään tai jos ne ovat liian yksityiskohtaiset, ei niitä kukaan jaksa lukea. Tuttavan tekoälyn tuottamia sivuja katselin todeten, että nätit on, mutta mitä oikeastaan siis myyt ja teet. 

Joo, se on hyvä apu, kun ei tahdo sanoja löytyä, mutta aika kurja tekijä, jos sen tuotokset sellaisenaan julkaisee. On erittäin hyvä, että nykyään kotisivut on helppo tehdä. Välineet ja palvelut on kehittyneet, eikä enää tarvitse koodailla juuri koskaan, mutta silloinkin kun näitä tehtiin htlm:llä wordpadilla, niin se sisällön merkitys alkoi korostua todella nopeasti ja varhaisessa vaiheessa. Jos jotain, niin tehokkaammat ja paremmat työkalut ovat entisestään korostaneet sisällön tarvetta. Enää ei riitä kiva gif-animaatio ja tervetuloääni, niin kuin modeemiaikaan. 

Sitä en sitten taas ymmärrä ollenkaan, että joku käyttäisi tekoälyavusteita henkilökohtaisilla sivuillaan. Tai no, kaipa "sisällöntuottajat" kokevat ne hyväksi - lähinnä ne, joiden ansaintalogiikka perustuu nopeasti ja paljon tuotettavaan kertakäyttömateriaaliin, mutta kuka tällaisista kotisivuja edes käyttää? Raha tulee tuubeista ja tiktokeista, eikä tällaiset sivut varsinaisesti ole henkilökohtaisia, kuten blogit tai harrastesivut.

Mutta se nyt vaan on tätä päivää, että tekoälyä tungetaan joka tuutista. Miksei siis kotisivupalveluissakin. 

En sano, etteikö tällaista vaihtoehtoa voisi tarjota - en suinkaan. Ei se minua haittaa, enkä vaadi sen poistamista. Ei häiritse edes se, ettei sen tarjoamista kaiketikaan saa kytkettyä pois. En tiedä kun en ole selvittänyt. Ihmettelen vain miksi ja turhaannun kun en ymmärrä. Se ei ole mikään selitys, että joissain tilainteissa se auttaa sisällöntuottamista kiireessä tai muuten vain palvelee jotakin mitälie tarvetta. Päin vastoin tällaiset saavat minut heittämään vain kysymyksen vastapalloon, että mikä pointti on tuottaa omaa sisältöä, jos sitä ei tuota itse? Eihän se ole omaa, jos ei sitä itse tee. Ja ei: se että annat ohjeet koneelle minkä pohjalta se kirjoittaa likiarvon ajatuksistasi ei ole sen enempää itse tehtyä kuin antaa homma jonkun muun tehtäväksi. 

Niin kuin sanoin, turhaannun kun en ymmärrä. Sen tosin ymmärrän ja hyväksyn, että kyse on valinnoista. Omalta osaltani annan arvoa tekemiselleni. Saan iloa, mielenrauhaa ja koen saavuttavani jotain kun saan jotain valmiiksi. Onnistuessani olen iloinen ja vastaavasti epäonnistuessani harmistuksissani joko yritän kovemmin tai sitten luovutan. 

Pidän tällaista prosessia perin tärkeänä psyykkeelleni, ja ehkä ihmisille yleensä. On tärkeä tehdä, onnistua ja epäonnistua. On tärkeää panostaa enemmän ja yhtä tärkeää osata nostaa kädet pystyyn. Joka kerta oppii aina itsestään lisää. Joka kerta on mahdollisuus kasvaa jollain tavalla ja joka kerta on mahdollista muuttua, kehittyä tai taantua. Tässä on korostettava, että taantumisella on ikävä negatiivinen konnotaatio, vaikka toisinaan on pelkästään tervettä ja viisasta vedellä rimaa alemmaksi. Kun se on liian korkealla, ei voimat riitä loputtomasti sen saavuttamiseen. Eksyy kuvittelemaan itsestään liikoja tai korostamaan taitojaan, mikä muuten kanssa on homosapiens-sapienssielle lajinmukaista käytöstä. Eräs alallaan huippua edustanut henkilö sanoi kerran, että hän löysi onnen ja rauhan oppiessaan elämään "seiskan elämää kympin priimuksena olemisen sijaan". Minusta siihen kiteytyy varsin paljon viisautta. 

Joka tapauksessa, tällaisen filosofian pohjana on jonkilainen perverssi luterilainen itse tekeminen, panostaminen, veren ja hien vuodattaminen kera valvottune öineen, jonka jälkeen - jos onnistuu edes jollain tavalla - saa palkitsevan tyydytyksen kun voi todeta, että teinpä jotain. Se on saavutus, ja saavutukset on tärkeitä. Niitä ei saa, ne pitää ansaita ja niitä ei voi viedä pois.

Sitten tulee tekoäly, joka tekee tämän kaiken nopeammin ja paremmin. 

Se vähän harmittaa, kun vuosia on hionut omia vaatimattomia taitojaan ja insinööri ojentaa koneen, jonka avulla kuka hyvänsä vailla minkään näköisiä hankittua taitoja saati lahjakkuuta saa parempaa aikaiseksi sekunneissa.

Kaiken lisäksi aparaatti käyttää aineistonaan ihmisten kollektiivista osaamista, jonka takana on käsittämätön määrä pakkomielteitä, tuskaa, työtä ja määrätietoista itsensä kehittämistä.

Ei se kovin reilulta tunnu. Eikä se sitä ole. 

No, kehitys tietysti kehittyy. Sille ei voi mitään, eikä sille minusta kyllä pidä voidakaan. Sen sijaan kylläkin pitäisi olla edes hieman malttia ja vähän katsoa että kehitys menisi ennemmin parempaan suuntaan. Näistä kummastakaan ei välitetä tuon taivaallista tekoälyn kanssa ja tässä on se ydinjuttu, mistä skeptinen kriittisyyteni tekoälyyn juontaa. Ei antipatiani siihen aparaattiin itsessään liity vaan ihmisiin, jotka sitä käyttävät. 

Kone on vain kone. Se tekee ja on tekemättä mitä ikinä tekee tai on tekemättä. Se on ennakoitavissa, käytettävissä ja sillä on tarkoitus. Pääasiassa koneeseen ja sen toimintaan voi luottaa (ellei se sitten ole ihan Datsun tai Talbot). Konetta käyttävään ihmiseen taas... Se onkin ihan toinen juttu. 

Jätä kirves mättäälle niin siinä se on eikä mitään tee, paitsi katoaa muutamassa sadassa vuodessa, mutta annapa se väärän isännän käteen jouluaattona

Historiallisesti kun meillä ihmisillä on sellainen värisuora vastuullista toimintaa kaikkien uusien innovaatioiden kanssa, sekopäiset miljardöörit voivat tosissaan haaveilevat tekevänsä Marsista asuttavan. Luulisi sellaisella teknologialla sen sijaan ennemmin tekevän Maasta paremmin asuttavan, mutta ei nyt takerruta kaikkien kylähullujen visioihin. 

Tosiasiassa nykyihminen ei paljon eroa siitä luolamiehestä, joka poltti itsensä tulella ja tohjoutti sormensa hakatessaan kiviä kipinän toivossa. Toki fysiikka on muuttunut mukaanluettuna aivojen kapasiteetti, mutta pohjimmiltaan olemme yhä uteliaita laumaeläimiä, jotka toimivat viettien ja tunteiden ohjaamana. Arvelen oleellisimman muutoksen liittyvän siihen, että nykyihminen järkeilee kaiken mahdollisen ja tällä on mittava määrä lieveilmiöitä tai heijastevaikutuksia. 

Nykyihminen kuvittelee kaiken sivistyksenä ja teknologiansa keskellä olevansa jotenkin syvärakenteisesti viisaami ja fiksumpi esi-isiään. Yhtälailla kuitenkin ihminen on aina kuvitellut samaa verratessaan itseään aiempiin ihmisiin. Ylimielinen nahkasäkki. 

Ei tarvitse kuitenkaan mennä kuin nettiin katsomaan kuinka fiksuja ja älykkäitä me ihmiset oikeasti ollemme pidäkkeiden heltiessä. Tavallista on sekin, että sitä verbaalista sontasyöksyä seuratessa ajattelee, että kaikki ihmiset eivät ole sellaisia: Nuo ovat moukkia, itse en alentuisi moiseen. Pari minuuttia myöhemmin voi löytää itsensä rähjäämästä foorumeilla, kuinka on taas koiranpansaa pitkin poikin, kun Wolttikuski on myöhässä, miksei kaupassa olle sitä ja tätä ja miksi kaikki hinnat nousee... Se alkaa maltillisesti jolloin närkästys puetaan vielä salonkikelpoisempaan muotoon, mutta virtuaalisen kanssakäymisen jatkuessa eksyy huomaamattaan arvostelemaan vaikkapa Putinia ja Trumppia, ja hetkeä myöhemmin amerikkalaisia ja venäläisiä. Voi hieman kyseenalaistaa samalla joitain vähemmistöjä ja ottaa kantaan mihin hyvänsä poliittiseen keskusteluun. Siitä se vasta matka alkaakin. Alkaa tulemaan mielipiteitä vähän joka asiasta ja tarve niiden julkituomiselle kasvaa. Mitä enemmän "keskustellaan", sen voimakkaammaksi käy kieli. Ärsyttää, kun kaikki ei ymmärrä täysin selviä juttuja. Muut on tyhmiä. Vituttaa, kun joku vastaanjänkkääjä saa enemmän tykkäyksiä. Ja tuokin mulkku pääsi liian nokkelasti sanomaan.

Sellainen mölyapina siellä sliipatun ulkokuoren sisällä lymyää, ihan jokaisessa. Toisilla se pysyy häkissään paremmin kuin muilla, mutta ihan jokaisen korvaan se kuiskuttaa ja jokaiselta se saattaa irti päästä.

Primitiivisyyden dominanssi näkyy todella hyvin aina vaalien yhteydessä. Äänestyspäätös tehdään aina tunteiden pohjalta - myös päätös olla äänestämättä. Tämän toteaminen ärsyttää ja se saa aikaan puolustusreaktion - juuri siitä syystä, että se on tunnepitoinen asia. Ehkä tulee ajatelleeksi, että toki useimmat toimivat näin, ne moukat, mutta en minä. Se on harha ja itsepetos, sillä ihan samalla tavalla toimii jokainen. Aniharvassa ovat he, jotka oikeasti pyrkivät rationaaliseen päätökseen ja voin vakuuttaa, ettei kukaan joka tätä tekstiä lukemaan erehtynyt lukeudu näihin. Rationaalisuuteen kun liittyy myös ymmärrys oman äänen mitättömästä merkityksestä, jolloin on helpompi olla joko äänestämättä lainkaan kuin tutustua kandidaatteihin läpikotaisin tai sitten vain äänestää jotan, mikä tuntuu oikealta. Turhautuminen on tunne sekin, eikä tällaisessa käsittämättömässä vaivannäössä ole mitään järkeä sen mitättömään vaikutukseen verrattuna. 

Rationaalinen äänestäminen on oksymoroni, johon kykenee korkeintaan savantit. Meille muille on paljon helpompi listata puolueita ja henkilöitä joita ei ainakaan äänestäisi vaikka päätöksen tekemiseen muuten käyttäisi aikaa. Tämä ennakkoasenne kuitenkin jo rajaa pois joukon ehdokkaita. Se tuntuu oikealta vaikka tosiasiassa ei tiedä yhtään mitä he oikeastaan edes ajattelevat. Negatiivisiin asioihin on helpompi tarttua ja antaa niistä tulla hallitsevia. 

Tunnepohjaista, pohjimmiltaan aina.

Mutta tunteet ovat hyvästä

Tunteet ovat osa ihmisyyttä. Niillä on valtavan suuri tarkoitus, jotta sosiaalinen kanssakäyminen on mahdollista, ja me ihmiset olemme mitä suurimmassa määrin laumaeläimiä. Niin syvärakenteisesti, että koemme luontevaksi kilvoitella muiden laumojen kanssa. Ei tarvitse ajatella sotaa - me teemme sitä urheiluissa ja muissa kilpailuissa. Se on meille tärkeää ja suhtaudumme siihenkin tunteella. Joskus kisat ovat tärkeä keino päästää tunteita pintaan. Se kun ei aina ole meille helppoa.

Olemme myös pohjattoman uteliaita nisäkkäitä, ja se uteliaisuus onkin se, mikä meitä on puskenut eteenpäin koko olemassaolomme ajan. Tahdomme tietää miten asiat toimivat. Tahdomme koittaa saammeko asiat toimimaan tietyllä tavalla tai yleensäkin mitä tapahtuu, jos tehdään näin. Meillä on mielikuvitusta hahmotella mahdollisuuksia mielissämme. Pystymme kommunikoimaan abstakteista asioista. Saamme innostettua muita samoista asioista, joita meitä kiinnostaa. Pystymme tekemään asioita yhdessä ja haluamme tehdä niitä yhdessä. Tahdomme turvaa ja luottamusta. Voimme hyvin, kun pystymme ymmärtämään ja ennakoimaan arkeamme. 

Jos huonoakin, niin paljon enemmän hyvää tunteista on seurannut. Lämpimässä tuvassa helposti unohtuu, että sähköt, ruoat, puhdas vesi ynnä muut sadat itsestäänselvät, huomaamattomat asiat ovat seurausta siitä, että ihminen hakeutuu mukavuuteen ja pyrkii kaikin tavoin helpottamaan kaikkea. Ihminen on myös valmis tekemään järkyttävän määrän työtä, jotta jokin asia olisi jatkossa helpompaa ja mukavampaa.

Tässä tarinassa tekoäly näyttäytyy seuraavana loogisena askeleena

Tällä hetkellä tekoäly on heittämällä ihmiskunnan mielenkiintoisin innovaatio ja kirkkain tähti. Joskus samalla jalustalla on ollut sähkö, joskus öljy. On ollut muovia, kirjapainot, sanomalehdet, televisio, kännykät, kotitietokoneet, liedet ja uunit, ydinvoima... Aina jalustalla on jotain ja aina se on merkittävin juttu ikinä, mikä jättää muut jo arjistuneet innovaatiot varjoonsa. Ja ihan joka kerta kuuminkin hotti ennenpitkää arkipäiväistyy ja tekee tilaa jollekin vielä ihmeellisemmäksi koetulle härpäkkeelle.

Aina näihin liittyy myös oman ominaispiirteensä ja aina ne muuttavat maailmaa valmistaen sitä seuraaviin juttuihin. Kehitykseksi tätä kutsutaan. Tekoälyssä ominaista on kuinka se nojautuu ihmisten kollektiiviseen tietoon. Jossain tekoälyä kuvattiin Googlehauksi steroidella. Minusta se on aika hyvin typistetty, sillä siitähän siinä paljolti on kyse. Yksinkertaisen haun sijaan sitä käytetään keskustellen ja se myös keskustelee takaisin. Ero on kuitenkin siinä, että se ei hae tietoa viitteinä vaan generoi sitä saatavalla olevasta datasta. Ironinen seuraus on se, että Googlen haku tuottaa enemmän faktoihin perustuvaa tietoa kuin tekoälyn algoritminen tulkinta, vaikka intuitio juuri toisin ohjaa kuvittelemaan.

Iso ongelma liittyy siihen, että tekoäly on tehty varsin vakuuttavasti muistuttamaan tietoisuutta ja ihminen äärimmäisen helposti omaksuu sitä sellaisena pitämään. Ihminen kokee tunteita kanssakäymisissä, myös tekoälyn kanssa, mutta kone ei tunne. Se ei edes ymmärrä mitään mitä se sanoo. Sillä ei ole tietoisuuttaa, ei älyä, tunteitä eikä järkeä. 

Nykyinen tekoäly perustuu siihen, että se "oppii" tunnistamaan mitkä sanat, sävelet, visuaaliset muodot, värit tai mitkä hyvänsä asiat usein seuraavat toisiaan. Oppiminen tapahtuu niin, että se antaa eri vaihtoehdoille eri koodeja ja tilastoi niiden suhteita perustuen aiempiin suhteisiin ja niistä muodostuvaan eräänlaiseen asiayhteyteen.  Kun sille syötetään tekstiä, se osaa näiden koodien mukaan purkaa syötteen ja rakentaa niistä saman koodiston avulla vastineen. Koko homma toimii todennäköisyysien ja tietyn satunnaisuuden pohjalta ja tätä keskeistä koodien kanssa puuhaavaa osaa kutsutaan transformeriksi. 

Tekoäly tunnistaa kaavoja ja operoi niiden mukaan, mutta sillä ei ole mitään millä se ymmärtäisi yhtään mitään mitä se tekee. Se on tietokone, joka toteuttaa ohjelmaansa.

Myös ihmisen aivot on viritetty tunnistamaan kaavoja. Meillä kuitenkin homma toimii toisin ilman samanlaista ohjelmointia. Emme myöskään pysty pääasiassa vaikuttamaan millaisella materiaalilla me opimme. Emmekä tietenkään pääse aivoistamme ulos katsomaan asiaa ulkopuolelta. Yhtälailla kuitenkin me tunnistamme tuttuja muotoja pilvissä, kasvoja kivissä ja Jeesuksia paahtoleivässä. Nämä ärsykkeet assosioivat tunteisiin ja kokemuksiin, joita meillä eri asioista on. Siihen, mitä olemme millaisestakin materiaalista oppineet. Jotkut pelkäävät hämähäkkejä, jotkut pimeää. Alemme kuulla asioita metsästä pimeän tultua ja tulemme valppaiksi. Kaikkea tällaista primitiivistä perua, joka sinällään on järjetöntä, mutta jonka ansiosta meillä on myös käsitys esteettisyydestä. Erotamme ruman ja kauniin. Tietyt aistejamme stimuloivat asiat miellyttävät meitä siinä missä toiset inhottavat. Me säilytämme meille tärkeitä esineitä, joihin liittyy muistoja ja tunteita. 

Tällainenhän on täysin järjetöntä. Mikään ei ole sellaisenaan kaunista tai rumaa, lämmittävää tai kylmäämää. Tällaiset tunteet syntyvät vasta meidän päissämme eikä ilman silmämunillaan ja hörökorvillaan äimistelemää nahka-apinaa mikään olisi kaunista tai rumaa. Estetiikka on omaa keksintöämme ja lajillemme luontaista käytöstä. Unohdamme, että kokemamme ei sinällään ole todellista niin, että sitä voisi itsearvoisesti mitata. Kunnon ihmisen tapaan tosin keskustelmme, väittelemme ja tappelemme tällaisistä järjettömistä - mutta meille tärkeistä asioista.

No nyt sitten kun tällä tavalla viritetty nahkasäkki saatetaan yhteen tekoälyn kanssa, tapahtuu kaikenlaista mitä ei tule huomattua. Alamme yhdistämään koneeseen tunteita, ja tämä käy todella nopeasti ja huomaamatta. Emme tahdo sanoa tekoälylle, että haista paska, kun se on kommunikoinut kanssamme asiallisesti ja meitä kunnioittavasti. Koneelle se on täysin se ja sama. Ei se haista, ei se tunne. Ei se välitä. Se on ohjelmoitu reagoimaan negatiiviseksi määriteltyihin juttuihin tietyllä tavalla ja meille tulee helposti paha mieli. Illuusio on syväluotaavin kaikista tähänastisista ihmisten keksinnöistä. 

Tällä on kauasantoisia vaikutuksia. Koska käsitys todellisuudesta, esteettisyydestä ja moraalista ylipäätään on vain luokittelukoneistomme, joita aivoiksi kutsutaan, tuotosta ja meille ainoa käsitys itsestämme ja maailmasta, koneeseen liittyvien tunnesidosten muodostuminen ei ole välttämättä hyvä asia psyykkeellemme. Tällaista "kanssakäymisestä" saadut kokemukset eivät välttämättä ole kaikkein parhainta materiaalia, joista aivomme oppivat ainakaan siinä vaiheessa, kun pitää olla sosiaalista kanssakäymistä, mikä on meille kuitenkin elinehto. Ilman sosiaalista kanssakäymistä ei rakenneta tai ylläpidetä mitään, ei osteta eikä myydä, ei edes tuhota eikä lisäännytä (vielä). Ilman sosiaalista kanssakäymistä ei ole yhteiskuntaa eikä mitään sen rakennetta. 

Eräässä tekoälyseminaarissa puhuja korosti, että tekoällle pitää promptata kohteliaasti ja kiittäen. Ei koneen takia, vaan koska käytösmallit siirtyvät myös ihmistenväliseen kanssakäymiseen. Jos koneelle puhuu jatkuvasti rumasti, alkaa puhumaan myös muille ihmisille. Hän toki lisäsi, että on huomannut koneen antavan parempia tuloksia kun siltä pyytää niitä kauniisti. Jäin miettimään että näinköhän. Olisiko kyse enemmänkin siitä, että tuotoksiin suhtautuu itse positiivisemmin, kun niitä nätimmin kysyy ja saa siitä jos ei parempaa mieltä niin vähemmän huonoa kuitenkin?

Entäpä sitten, jos käyttää aikaa koneen kanssa ja tottuu kohteliaaseen puheeseen sekä puhujana että vastaanottajana. Sitten menet käymään ulkona ihmisten ilmoilla jossa toiset ihmiset eivät välttämättä ole yhtä korrekteja. Syntyykö siitä potentiaalisesti mittasuhteitaan suurempia säröjä ja väärinymmärryksiä? Ei ole vaikea kuvitella, että tällainen kehitys johtaa luokkautumiseen heidän kanssaan, jotka ovat omaksuneet tekoälypuheen heidän kanssaan, jotka eivät ole. Varmaan helppo myös kuvitella, kumpaa luokkaa parempana pidettäisiin. 

Faktaa on ainakin, että tekoäly on kupla

Ihan joka ikinen kerta, kun jokin uusi hieno innovaatio ilmaantuu meidän pystyapinoiden hyppysiimme, huumaannumme hölmöiksi. Vaikka siitä on joka ikinen kerta muodostunut lopulta komeasti poksatava kupla, me olemme varmoja, että tällä kertaa on toisin. Ja vaikka tietäisimmekin sen kupla olevan, emme välitä siitä tuota taivaallista. 

Vaan niin se poksahtaa tämäkin hapatus. Sitten maksetaan krapulassa laskuja ja jälkiviisastellaan mitä olisi pitänyt tehdä ja jättää tekemättä. Muutaman vuoden päästä Nvidian arvo romahtaa todelliselle tasolleen ja suurin osa nyt kiihkeästi rakennettavista datakeskuksista jää tyhjilleen.

Nvidia on tällä haavaa maailman arvokkaimpia yhtiöitä siitä syystä, että sen valmistamat näytönohjaimet soveltuivat erinomaisesti pyörittämään tekoälyn vaatimaa laskentaa ja yhtiö näki, että tähän kannattaakin panostaa. Seurauksena Nvidian arvo on noussut mittasuhteisiin, jolla on hyvin vähän tekemistä realisuuden kanssa. Arvo osakemarkkinoilla perustuu tietysti odotuksiin ja niin pitkään kun kuplan ei uskota puhkeavan,  sijoittajat pitävät arvon korkealla.

Tekoälyrauta käy kaupaksi niin hyvällä hintaa, että Nvidia ilmoitti käytännössä surkastuttavan näytönohjaimien valmistamisen kuluttajamarkkinoilta. PC pelaajia tämä tietysti sapettaa. Konsolivalmistajat sen sijaan käyttävät nykyisin Nvidian kilpailian, ATIn näytönohjainpiirejä, mutta asiat liittyvät yhteen. Tehtaita on vain muutama maailmassa ja saatavuus heikkenee väistämättä. Muistien osalta tämä on huolestuttanut jo pidemmän aikaa. 

Kuluneen vuoden aikana tietokoneiden keskusmuistien hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti siihen luokkaan, että hinta alkaa tulla oikeaksi esteeksi koneiden päivittämiselle. Asiaa ei auta se, että valtaosa muisteista valmistetaan Taiwanin tehtaassa, josta aina vain suurempi osa päätyy sijoittajien rahoilla kovemmallahinnalla tekoälyä pyörittäviin servereihin. 

Pelejä? Mitä sitten? No, sitä sitten, että paitsi tällä on vaikutus älyttömän kokoiseksi paisuneeseen peliteollisuuteen ja siten talouteen yleensä, sillä on iso merkitys kun laitteita uusitaan yrityksissä ja julkisissa palveluissa. Kun koneiden hinta nousee, on varmaankin aikalailla selvää, että päivittäminen maksaa enemmän. Siihen päälle kun lyödään vielä kaikkien uusien ja hienojen tekoälyalustojen lisenssit ja hankintahinnat, niin ei se paljon auta mummoja laitoksissa kääntelemään. 

Tietotekniikka on niin valtavan iso osa arkipäiväistä elämäämme ja se on ollut suhteellisen edullista niin pitkään, ettei valmiudet saatavuuten muuttumiseen tahi hintojen voimakkaaseen nousuun ole kummoisetkaan. Siitä huolimatta, että näistä järjestelmistä ollaan jo täysin riippuvaisia. 

Ja jotta tämä tietotekniikkainfra voi pyöriä ja laajentua tekoälyavusteiseksi, tarvitaan paljon enemmän serverisaleja. Näitä rakennetaan hurjaa tahtia kyliin ja kaupunkeihin. Se vaatii kuitenkin panostusta myös julkiselta puolelta. Pitää rakentaa teiden lisäksi vesi- ja sähköyhteydet. Nämä salit nimittäin tarvitsevat todella paljon sekä vettä jäähdytykseen että virtaa pyöriäkseen. Samalla kun näiden kulutus kasvaa, nousee niiden hinnat. Paitsi tietysti datakeskuksilla: niitä kun tahdotaan "tulevaisuuden investointina" kuin tuhat vuotista valtakuntaa niin sokealla kiihkolla, että valtio tukee niitä verohelpotuksin ja kunnat muuten millä tahansa tavalla. Parhaimmillaan datakeskus työllistää optimististenkin arvioiden ja kaikki alihankkijat laskettuna koosta riippuen enintään puolentuhatta henkilöä. Enemmälti muualta tulevia asiantuntijoita, jotka maksavat veronsa minne sattuu, vaikka taloudellisesti niiden panostusten eteen, jota julkinen valta niiden saamikseksi tekee, niiden pitäisi työllistää tuhansia veronsa paikallisesti maksavia henkilöitä. 

Mutta matematiikka on tylsää, eikä sillä ole nykyään talouden kanssa mitään tekemistä muutenkaan.

Laput silmillä aiheutettu ekologinen katastrofi on oma kammotuksensa, mutta sen suhteen ollaan jo niin hyvin harjoituttu, että siihen on turha paneutua. Kaikki on kuitenkin vastuullista, kuten se on aina ollut, kunnes paljastuu ettei sitten ollutkaan. Mikään ei muutu, kun mitään virheitä ei myönnetä. Edes Terrafamesta. Kun rahaa tehdään, on tällaisille jutuille yhtä helppo sulkea silmänsä kuin kriittisen infran mukanaan tuomille turvallisuuskysymyksille, omistajaraketeille tai millekään muulle, joka konkreettisesti vaikuttaa paikallisten ihmisten elämään. 

Kenenkään mieleen ei tunnu oikein tulevan, että mitä sitten kun kupla puhkeaa? Jääkö serverit serveroimaan halleihin sen jälkeen, kun sijoittajien humala muuttuu krapulaksi?

Kai se riippu mihin tekoälyä käytetään

Tällainen mielipuolikoneisto tuntuu pyörivän ja paisuvan paljolti sangen kysenalaisten "hyötyjen" takia. Jostain syystä ihmiset tuntuvat haluavan jutella tekoälyllä viritettyjen vituaalibottien kanssa, tehdä hassuja meemejä ja feikkejä kuvia, käskyttää sitä tekemään musiikkia ja kirjoittamaan tarinoita. Käyttävät sitä tekemään kaikkea sitä, minkä tekemisestä ihmiset ovat saaneet iloa. 

Tai sitten meille uskotellaan niin. 

Ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että kaikki luomisen intohimot voidaan vaivatta ulkoistaa. Ja jos ei omaehtoisesti, niin väkisin suoltamalla sitä roskaa väkisin kurkusta alas. Mikrosoft pulttaa Copilotiaan alati tiukemmaksi osaksi Windowsia. Sen kytkeminen aidosti pois päältä vaatii jo aika paljon temppuilua ja jokainen päivitys tilkitsee keinoja entisestään. Androidit tunkevat Geminiä väkisin jokaiseen tablettiin ja puhelimeen televisioita myöden eikä Apple ole yhtään sen parempi Intelligencensä kanssa. Ehkä umpisuljettuine vehkeineen vielä piirun pahempi. 

Eikä se laitteisiin jää: Asiakaspalvelut on jo nyt paljon ulkoistettu tekoälychattiboteille ja robottivastaajille. Palvelutarjoajat ovat villiintyneet ratkaisuissaan: Yksi tarjoaa tekoälyratkaisua lähettämään sähköposteja, toinen tarjoaa tekoälyä lukemaan sähköpostit, ja homma sen kuin yltyy ja laajenee. 

Se on omituinen himmeli, jossa tavoitteena on ulkoistaa ihmisten välinen kommunikaatio ja vuorovaikutus tasolle, jossa ihmistä ei tarvita lainkaan. Koneet hoitavat kaiken keskenään. Siinä kohtaa tällainen hidas hämäläinen äimistyy miettimään, että tarvitaanko me oikeasti tällaista ja minkä hemmetin takia me rakennamme isoja ja kalliita komplekseja omalla rahallamme ja vaivallamme tällaista palettia varten? 

Ehkäpä se koneiden vallankumous tapahtuukin näin. Koneet vain olla möllöttää ja me hoidamme jutun pakettiin ihan itse. Voidaan sitten jälkikäteen luolissa syyttää koneita olemattomasta kapinasta.

No ei sentään ihan näin pessimistinen ole syytä ihmisten suhteen olla. Valoakin nimittäin on tunnelin päässä: Monet isot yritykset, jotka hankkivat tekoälyratkaisuja varhain ovat tulleet katumapäälle. On käynyt ilmi, että tekoäly saattaakin suoltaa mitä hyvänsä ja nyt tarvitaan enemmän ihmisiä tarkistamaan kaikki, mitä tekoäly tuottaa. Sitä kun ei tiedä mikä osa tekoälyn tuottamasta sisällöstä on virheellistä ja mikä ei. Sen erottamiseksi tarvitaan asiaa tuntevia ihmisiä. Nyt mietitään, että olisikohan kuitenkin parempi, että ihmiset tuottaisivat materiaalin itse sen sijaan että käyttäisivät enemmän aikaa kaiken tarkastamiseen.

Sen lisäksi, koska tekoäly tuottaa soosiaan ihmisten kollektiivisesta keitoksesta, ollaan herätty hieman miettimään kenelle tekijänoikeudet mistäkin kuuluvat. Tekijänoikeuskysymyksethän ovat vanhoja ja monipolvisia. Mitään yhteistä ymmärrystä ei ole tahtonut löytyä. sillä asioissa on hyvin perusteltuja näkökulmia puolesta jos toisesta. Pohjimmiltaan kyse on aina ollut oikeudenmukaisesta ja oikein kohdistetusta korvauksesta, mikä on hämärtynyt kopioinnin jälkeen terävöityneen omistajuuskäsitteen takia. Tekoäly on tuonut mössöön omat mausteensa ja optimistisesti voisi ajatella, että ehkä tässä olisi riittävästi viimein muokkaamaan koko tekijänoikeuksien taustalla oleva vinoutunut filosofia intuiivisemmaksi ja orgaanisemmaksi. Realisti kuitenkin toteaa, että tuskinpa, mutta toivoa voi aina.

Keskustelussa mikä kenenkin on ja mihin kelläkin on oikeus on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että tekoälyn tuotosten geneerisyys alkaa häiritä ja ärsyttää ihmisiä riittävän annostuksen jälkeen. Uusi, hieno ja kiitlävä menettää loisteensa nopeasti ja koska kaikkea uutta voi suoltaa loputtomasti, on uutuudenviehätys alkanut menettää merkitystää. 

Ihminen kyllästyy. Enkä tarkoita, että pitkästyy vaan että tulee kylläiseksi. Uudelta vaikuttava aistielämys ei enää säväytä siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei ole enää uusi eikä ainutkertainen. 

Tätä on hieman vaikea selittää, mutta koitetaan esimerkin kautta: He jotka muistavat nähneensä ensimmäisen Jurassic Parkin elokuvissa muistavat, kuinka vakuuttavia dinosaurukset olivat. Usein ei riittänyt kerta eikä kaksi käydä leffa isolta kankaalta katsomassa. Silloin ei kuitenkaan menty enää katsomaan Jurassic Park -elokuvaa vaan dinosauruksia. Se oli spektaakelimainen sukupovikokemus. Nykyään elokuvalla - vaikka kelpo raina kaikin puolin onkin - on enemmälti nostalginen arvo, kun sen joku ikäluokkani boomeri pistää pyörimään. Leffan dinosaurukset eivät enää säväytä samalla tavalla, vaikka dinosaurukset kiinnostaisivatkin. 

Nyt on muita elokuvia. Parempia efektejä. Uskottavampia tai uskomattomampia, mutta tuolloin se kaikki oli ennen näkemättömiä. Nykyään efektit eivät ole enää sitä. Marvel on kunnostautunut niissä oikein huolella ja jokainen uusi leffa näyttää entistä enemmän peliltä. Hassusti pelit näyttävät entistä enemmän todelliselta. No ovat komeita, mutta ne eivät säväytä, koska tavallaan ne kaikki on jo nähty. Niistä on tullut geneerisiä siinä mielessä, että hyvät efektit ovat enemmänkin oletusarvo kuin vau-tekijä. 

Samanlaisia sukupolvikokemuksia on kaikilla sukupolvilla. Eivät aina liity elokuviin, mutta johonkin. Musiikkiin, kuvataiteeseen, tarinoihin, kerrontaan. Johonkin. Nämä aukeavat vain niille sukupoville, joille ne on ollut sellaisia uusia juttuja, joita ennen ei ole nähty. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että taustalla on oltava paljon sellaista, mihin verrattuna juttua voi pitää uutena: Se nuorempi sukupolvi jolle Marvelit ovat tavallista kokee sukupolvikokemuksensa, kun jokin niihin verrattuna uusi juttu räjäyttää pankin ja yhdistää heidät kokemuksen kautta. 

On käynyt ilmi, että tekoälyn suhteen tämä pelkistyminen ja kyllästyminen on käynyt todella nopeasti. Eikä se ihme ole, sillä elokuvia, tarinoita, musiikkia ja taidesuuntia on aina saanut odottaa pitkään. Tekoäly sen sijaan generoi tavaraa hetkessä. Annat Sumolle ohjeen tehdä tietynlainen biisi, niin se puolessa minuutissa tuuttaa pari kolme minuuttista versiota pihalle. Tietysti se vau-efekti haihtuu nopeasti.

Muutama vuosi sitten tuli 3D-elokuvat. Näin jälkiviisaana on hyvä muistella, kuinka jo silloin totesin niiden jäävän hetkelliseksi kuriositeetiksi. Tokihan leffateattereissa iso osa on 3D-näytöksiä ja miksei olisi, sillä tiettyihin leffoihin se sopii ihan hyvin ja ovathan teatterit pitkäjänteisyyttä ajatellen laitteisiin paljon investoineet. Vaan muistatteko ajan, kun näitä 3D-televisioita laseineen kaupattiin kuluttajille? Siitä ei kauaa ole, mutta nytpä ovat harvaksi käyneet. Se oli hetkensä vau.

Yhtälailla nykyään on syytä iloita, kun ihmiset lukevat paljon. Lukeminen vaan tarkoittaa äänikirjojen kuuntelua, mikä de facto on eri asia kuin lukeminen. Yllättäen ole tästäkin ollut tukkanuottasilla useasti. Lukemiseen liittyy käsitys sivistyksestä sun muusta kummallisesta ja nyt ihmiset, jotka kuuntelevat kirjoja kokevat, että tämä sama vanhankarkea arvo siirtyy myös heille. Äänikirjojen kuluttamisen pelkistäminen kuunteluksi lukemisen sijaan tuntuu ärsyttävän. Pointtini menee kuitenkin tässä aina ohi: ei sillä ole merkitystä kuunteleeko vai lukeeko vaan sillä mitä kuuntelee tai lukee. Fyysinen lukeminen ei tasan tarkkaan tee ketään fiksummaksi kuin kuuntelu. Ne ovat eri medioita, jotka herättävät mielikuvitsta ja ajatusta eri tavalla.

Olen huomannut lähinnä sen, että joka äänikirjan kuuntelua sitkeästi lukemisena puolustava, ei selvästikään ole lukenut tarpeeksi huomatakseen millaista roskaa kansien väliin on painettu.

Maailma on täynnä paskoja kirjoja, jotka eivät ole avaamisen väärtejä. Niiden lukeminen väkisin ei takuulla tee sivistyneemmäksi yhtään ketään. Joissakin on niin surkea kirjoitusasu, taitto tai fontti, ettei niitä voi ärsyyntymättä lukea muutenkaan. 

Mutta maailma on myös täynnä hienoja ajatuksia herättäviä tarinoita. Se on toissijaista ahmiiko niitä lukemalla, kuuntelemalla tai vaikka leffana katsomalla. Ehkä joskus ja entistä useammin myös pelaamalla. 

Pidän huojentavana sitä, että tekoäly toistaalta tuo näitä asioita tietoisuuteen vaikka ei niitä esille suoranaisesti nostakaan. Kun ihmisiä tarvitaan seulomaan koneen tuotoksia ja kun ihmiset alkavat miettiä miksi nämä uudet hienot jutut kosketa, ollaan pääsemässä lähelle niitä ytimiä miksi ihmiset esteettistä kulttuuria tekevät ja sitä kuluttavat. Ehkä tällainen ultimaattinen kaiken puolesta tekevä muistuttaa meitä miksi mitään teemme ja miksi nimenomaan meidän tekemisemme on kanssanisäkkäiden keskuudessa arvokasta. 

Takaisin tekoälyttömyyteen, vai eikö sittenkään?

Julistukseni "Tekoälytön ympäristö" oli jo alkujaan tarkoituksella provosoiva ja suoraan sanottuna paitsi harhaanjohtatava mutta myös ristiriitainen. Pikaisella silmäyksellä voi huomata , että kaikki sisältö täällä on hyvinkin teknologiaorienteista. Populaarikulttuurista ja sen tuotoksista ei voi puhua leikkimällä, että ajanmukaisilla efekteillä ja tekniikalla ei olisi merkitystä. Aika hankala on ottaa dronella kuvia ja leikata niitä videoiksi ilman tuoretta teknologiaa, eikä elektronista musiikkia tehdä savikiekoilla. 

Julistuksen sisältö on, että tänne tulevaa materiaalia ei tuoteta tekoälyllä. Maailmanlopuntehtaan videota lukuunottamatta tämä on ollut hyvin selkeä linja. Mikä pointti on kirjoittaa blogeja, jos kone tekee sen puolestani ja etenkin, miksi kukaan lukisi tätä, jos ajatuksieni sijaan tarjolla on pitkät pätkät koneen tuottamaa tekstiä, joka likimääräisesti on sinnepäin, mitä haluan sanoa? 

Aika helppo rajaveto äkkiseltään. Paitsi että tekoäly tekee muutakin, kuin generoi valmista sisältöä. Tässähän se meneekin kostikkaaksi ja julistukseltani katoaa sananmukainen pohja.

LANDR

Minä teen musiikkia Renoisella, joka tyypiltään on ehkä vanhankankeaksi mielletty tracker. Joka ei halua lukea linkattua artikkelia niin lyhyesti se on sellainen taulukkolaskentaa muistuttava systeemi, jossa eri soluihin lisätään tieto mitä soitinta käytetään ja mikä nuotti soitetaan. Kun sen painaa playlle, alkaa taulukko rullaamaan ylhääntä alas valitulla nopeudella ja soittamaan sillä rivillä olevat äänet, jossa se kulkee.

Tämä oli resurssiviisaas tapa tehdä kappaleita aikana, jolloin tietokoneiden resurssit olivat todella tiukassa. Mm. Commodore 64:n aikaan soittimet olivat käytännössä vain ohjeet laitteen SID-piirille, millaista rohinaa ja sirinää sieltä tuotettin. Myöhemmissä tietokoneissa päästiin käyttämään sentään jo 8-bittisiä äänitiedostoja. Maltillisesti, koska muistiin ei näitä sampleja paljoa mahtunut. 

Sitten tuli muita systeemejä ja taas muita systeemejä. Nykyään pelataan ihan kaikella syntetisaattoreista äänitiedostoihin. Niitä kartoitetaan midinä ja siirrellään hiirellä. Tai sitten tosiaan käsketään tekoälyn tekemään lauluineen päivineen.

Tein ensimmäiset digitaaliset kappaleeni Fast Tracker II:lla. Siis sellaiset, joita saattoi soittaa muillakin kuin musaohjelmalla itsellään ja olen aina ollut mieltynyt trackereiden taulukkolaskentamaiseen rakentamiseen. 

Renoise on täysin ajanmukainen musiikinteko-ohjelma mideineen ja blugareineen, mutta se on silti tracker. Sillä saa aikaan musiikkia siinä missä millä tahansa muullakin. Minusta vieläpä paljon hallitummin ja muokattavammin kuin muilla systeemeillä. 

Samaan hengevetoon kuitenkin on lisättävä, että siihen liittyy hankaluutensa. Kaikesta automatiikasta huolimatta trackerilla tehtyä musiikkia on vaikea miksata. Sen kanssa vaan tehdään asiota paljon eri tavalla, kuin DAWeissa. Joo, älkää välittäkö jargonista - ei tarvitse tietää yksityiskohtia ja jotka tietää, heille se on triviaa. Lyhyesti: jokaisen raidan voi toki tuottaa omaksi ääniraidakseen ja ne voi miksailla eri ohjelmilla paremmin, mutta kun pointti on siinä, että se olisi musiikkiohjelman tiedostona sellaisenaan ohjelmassa muokattavissa. 

Joskus käy niin, että kun lähes valmista versiota kuuntelee, tulee mieleen, että tässä voisikin olla jokin toinen juttu. Se on helppo muuttaa Renoisessa, mutta jos sen jälkeen pitäisi taas tuottaa kanavasta uusi ääniraita ja muokata se toisella ohjelmalla, jää homma helposti tekemättä ja into laantuu.

Kitkaa päähäni aiheuttaa tällainen.

Joten, sitten vain teen Renoisella biisistä äänitiedoston, jonka olen ohjelmassa miksannut niin hyvin kuin korvat sillä kertaa ovat ohjanneet ja pyöräytän valmiin biisin Audacityn läpi mp3-tiedostoksi. Samalla vahvistan ääntä. Sekin on jo yksi ärsyttävä vaihe, koska äänen dynamiikkaa säätämällä säätää aina myös sitä, mitkä äänialat korostuu. Vaihtoehtona on se, että äänenvoimakkuus jää naurettavan pieneksi.

Se itseasiassa jää matalaksi vaikka Audacityn kautta pyöräyttääkin. Liika vahvistus särkee helpoisti ja digitaalinen särkeminen kuuluu todella helposti läpi.

Näillä kuitenkin on menty. Tuntikaupalla säädetty kymmeniä kertoja samaa biisiä, kun vähemmän väsyneet korvat ovat kuulleet jotain ärsyttävää tai kun se soi päin helvettiä muualla kuin juuri näillä kuullokkeilla. 

Hiljattain päätin viimein sulloa näitä biisejä johonkin muuallekin kuin videon kera Youtubeen. Aika paljon ylimääräistä hommaa nimittäin aina työstää jokin video, kun haluat jotain julkaista. Päädyin aktivoimaan Soundcloud-läsnäoloni huomatakseni, että homma on aikalailla muuttunut. Silloin vanhoina hyvinä aikoina Soundcloud oli harrastajalle hyvä ja kattava, mutta nyt pyydetään hintoja herkästi. Pidin kuitenkin reiluna ja otin tilauksen. Kun sitten tuli raja vastaan, kuinka monen kappaleen voi vaihtaa parempaan versioon, otin paremman tilauksen ja pian törmäsin mahdollisuuteen masteroida kappaleita Soundcloudissa.

Kiehtovaa, tuumasin ja testasin. Totesin syspaskaksi ja annoin olla. Vaihtoehtoja liian vähän, kankeaa ja muutenkin kaikin puolin köpelöä.

Meni kuukausi pari ja koitin uudestaan. Tällä kertaa olin vähän tyytyväisempi, mutta silti lopputulos oli huono - ja ennen kaikkea aivan liian hiljainen. Taas sai pyöräyttää Audacityn läpi ja taas samat ongelmat, kuin suoraan Renoisen tuottamassa materiaalissa.

Sen verran kuitenkin jäi kiinnostamaan, että josko jossain muussa palvelussa onnistuisi paremmin. Olen testaillyt yhtä sun toista softaa, mutta en pärjää niillä sen paremmin kuin Renoisella tai Audacityllakaan. Mikään niistä ei myöskään ole ollut tekoälypohjainen. Verkkopohjaisista törmäsin ensimmäisenä LANDR:iin ja siihen jämähdin. Ja kyllähän se säväytti. Aparaatti arpoo ja laskee aikansa, kunnes sitten suoltaa vakuuttavan masteroidun kappaleen tyrkylle. Jos ei miellytä, niin säätää voi. Ei ole liikaa vaihtoehtoja, eikä se tee mitään niin mekaanisesti kuin tavaomaiset säätimet tai blugarit. Ja jos pohja on kuralla, on lopputuloskin sen mukainen. Kuulostaa hullulta, mutta tykkään ettei se tee liikaa puolestani. Yrittää parhaansa mukaan ymmärtää mitä haluan, mutta ei anna liikaa vaihtoehtoja. Muutoin suuttuisin koko toosalle, kun ei ymmärrä mitä haluan. Nyt voin syyttää itseäni huonoista tuloksista, mutta mikä tärkeintä, pystyn itse korjaamaan viat kuntoon.

Parasta on se, että lopputulos kuullostaa hyvälle ja soi kovaa - viimeinkin. Paitsi että sangen huomaa geneerisyyden korostuvan. Laitehan on opetettu muulla musiikilla ja se pyrkii tuottamaan enemmän tai vähemmän niiden speksien mukaista tavaraa. Uskallan väittää, että näistä oppii aika nopeasti kuulemaan millä härvelillä mikäkin on masteroitu. Samalla tavalla kuin oppii näkemään millä softalla mikäkin juliste on tehty. Käsityöläisyyden autenttisuutta ei mikään automatiikka korvaa.

Kysymys on kuitenkin kompromissista: Omat taidot eivät yksinkertaisesti riitä tuottamaan riittävän toimivaa kokonaisuutta eikä edes kovin yhdenmukaiselta kuullostavaa useamman kappaleen kokonaisuutta. Vuosien varrella on paljon oppinut tekemällä, teoriaa kahlaamalla, juttelemalla ja videoita katsellen. Silti jään lopputulosten kanssa armottomasti sen jälkeen, mihin LANDRin tekemänä pääsen. Ei toisaalta ole ongelmia myöntää, että en millään pysty panostamaan tähän harrastukseen niin paljon kuin se edellyttäisi. Enkä oikeastaan edes halua. Mielenkiintoni on luomisessa, ei lääpimisessä.

Ottaa vasaran vasarana

Ja sehän LANDR on. Työkalu. Ei täydellinen, mutta tällä hetkellä kelpo kalu, johon olen tyytyväinen. Tässä se on se juttu, mikä tekoälystä tekee konstikkaan. LANDR on ihan erilainen apuväline kuin automaattisesti kotisivuille sisältöä suoltava palikka. Silti ne ovat molemmat tekoälyä.

Se herättää kysymyksen, että mitä tekoäly tarkalleen on? Ehkä sillä pitäsi viitata tekniikkaan, kenties laveastikin kuten vaikkapa digitaalisuuden kanssa. Sekin pitää sisällään aika monta eri osa-aluetta. 

Mieleeni tulee se, kuinka varsin varhaisessa vaiheessa aloin tuottamaan teksiä näppäimistön avulla. Mekaaninen kirjoituskone oli turhan armoton - virhelyöntejä kun tulee. Se piti myös aika mekkalaa. Sähköistä kirjoituskonetta ei käytössäni ollut. Enolla oli, mutta se oli enolla Helsingissä. Minulla kuitenkin oli Commodore 64 ja sain siihen koulusta kirjoitusohjelman ja joulupukilta matriisitulostimen. Sillä tein kotitehtäviäkin silloin kun mahdollista.

Syy oli yksinkertainen: käsialani on kammottavan huonoa. Käsi väsyy, eikä siitä saa mitään selvää. Tulkitseminen perustuu sille, että muistan mitä ole yrittänyt kirjoittaa. En vitsaile: olen kenties ainoa oppilas, joka on saanut tukiopetusta Tammelan yläasteella käsialasta. 

Tietokoneen näppäimistö toi minulle paljon apua. Olisi jäänyt monet lapsena kirjoitetut tarinat ja kavereiden kanssa kuvatut elokuvat tekemättä, jos kirjoittamisen esteenä olisi ollut se, ettei kynästäni suoltamasta syltystä olisi saanut mitään selvää. 

Kun oli tottunut tietokonetta käyttämään pelaamisen lisäksi kirjoittamiseen, oli siitä aika matala kynnys koittaa ohjelmoida jotain ja tehdä pelejä itse. Myöhemmin oli luontevaa alkaa tehtailemaan kotisivuija ja nykyään on vaivatonta tehdä Appsheetilla ja taulukkolaskennalla kohtuullisen monimutkaisia järjestelmiä, joilla hoitaa monia muutoin aikaa vieviä asioita ihan kotona ja töissä. 

Kun tietokoneet on olleet tuttuja, on ollut luontevaa tehdä kuvankäsittelyä ja videoeditointia. Ja ennen kaikkea musiikkia aina. On oppinut eri formaateista ja imenyt hirvittävän määrän teknistä nippelitietoa, josta on yllättävän paljon apua nykyisessä digitaalisessa maailmassa. On helpompi ymmärtää, miten laitteet toimivat. Myös tekoäly. 

Ja kaikki tämä, koska käsialani on niin huono. No, rehellisesti ei se pelkästään siitä johdu, mutta varmasti se on myötävaikuttanut näihin polkuihin, joita on tullut kuljettua. 

Josko sitten on luontevaa myös hyväksyä, että tekoälytyökalu on oikeasti hyödyllinen. Minä en tarvitse tekoälyavustajaa kun kirjoitan jotain juttua, ja ennemmin teen Canvalla biiseille kansikuvat kuin annan koneen sellaisen generoida. Tähänkin liittyy sellainen juttu, että annan aikaa itselleni kansikuvan tekemiseen biisin mitan verran. Siksi ne on vähän köppöisiä, mutta toisaalta myös siksi, että en pidä niitä niin tärkeinä. Tykkään, että ne ovat rehellisen kotikutoisia, kun muuten on tullut tunteja käytettyä jokaiseen raitaan :D 

Olen täysin vakuuttunut, että tekoälyn käyttämistä sisällön tuottamiseksi tulisi välttää kaikin keinoin. Tekeminen on ihmisyyden ydintä ja jos haluaa puhutella ihmisiä, pitää yrittää puhutella ihmisiä eikä antaa koneen sitä yrittää. Ihminen on tarkka ja herkkä. Ihminen huomaa geneerisen muovin. Vaikka hän ei osaisi nimetä sitä, hän tietää että siinä on jotain vialla. 

Virkamieskielessä inhimillisyys on pyritty poistamaan kaikin keinoin. Jokainen tietää kuinka mukavaa sitä on lukea ja eittämättä kone tekisi sen varmasti paremmin, mutta kyse onkin siitä onko se tarpeen. Entäpä jos tekstit olisivat vähemmän kylmiä. Ennen oli poliisien raportitkin sielukkaampia ja hyvin pärjättiin. Ehkäpä jopa paremmin. Kylmyys saa ihmisen saivartelemaan ja kääntämään merkityskiä. Inhimillisyyden edessä se ei ole niin helppoa. 

Lopuksi

Tekoäly on tullut jäädäkseen, se on varmaa. Yhtä varmaa on se, että kupla pamahtaa iloisesti ja sillä on paljon suuremman vaikutukset, mitä nyt tahdotaan nähdä. Tämän humaltumisen jälkeen tulee ensin krapula ja sitten arki. Kuten se aina tulee. Sen myötä tämäkin työkalu asettuu uomiinsa valmiina tekemään päällystämään tietä seuraavalle innovaatiolle. 

Me tarvitsemme enemmän malttia näiden uusien innovaatioiden kanssa. Se on aina ollut meidän ongelma. Maltin puute, asiassa kuin asiassa. Äärimmillään vastustetaan kaikkea ja kieltäydytään kaikesta uudesta. Kultaisen keskitien löytäminen on äärimmäisen vaikeaa. Mahdotonta kaiketi. 

Olen yhäkin erittäin huolestunut vauhtisokeudesta, jolla tekoälyä ympätään joka paikkaan. Pidän sen sovelluksia pääasiassa resurssien haaskauksena ja turhina. Toisaalta pidän tätä vaihetta välttämättömänä enkä tahdo muodostua minkäänlaiseksi tulpaksi. En soisi kenenkään muunkaan muodostuvan, sillä kaikki tämä opettaa meille paljon enemmän meistä itsestämme kuin tuhoaa sitä. 

On erittäin ongelmallista, ettei juurikaan kiinnitetä huomiota siihen, että entistä suurempi osa tekoälyn käyttämästä aineistosta on tekoälyn tekemää. Se vaikuttaa suoraan kaikkeen mitä se edelleen tuottaa eikä mene kauaa, kun homma karkaa lapasesta kokonaan. Onneksi tekoälyn voi aina resetoida ja rajata sen käyttämiä tietoja. Voidaan sitä hallita. Eri asia on sitten osataanko sitä hallita ja miten sitä käytetään missäkin. 

Ei se joka paikkaan kuulu, vaikka kapitalisti muuta vakuuttelee. Sille on myös paikkansa, vaikka änkyränvänkyrä muuta väittää. Olisi silti tarpeen kysyä ehkä meiltä ihmisiltä, kuluttajilta ja asikkailta missä ja miten sitä haluamme sen sijaan, että tungettaisi sitä joka hemmetin tuutista ratkaisuksi kaikkeen.

Mutta niinhän sitä tungettiin asbstia ja DDT:äkin.

Tämäkään ei ole pysyvää. Muutos on. Luojan kiitos.