Kuuminta hottia

Ruthless 25

Uusin digilevy kuunneltavissa Soundcloudissa.

9 kappaletta, jotka pääosin tehty 2025. Suurin osa kappaleista julkaistu Soundcloudissa jo aiemmin, mutta mukana uuttakin.

Elektroinista, dancea ja elektronista rockia ehdotteli Soundcloud luokitukseksi. Niillä mennään.

Viimeisimmät

Forssa-avain

26.07.2025

Forssan 100-vuotispäivien kunniaksi kaupunki osoitti kunnioitusta lahjoittamalla kaksi kaupungin avainta ansioituneille henkilöille. Kuulostaa ehkä joltain, mitä tapahtuu lähinnä Aku Ankassa, mutta tällä perinteellä itseasiassa on pitkä perinne. Edellisestä kaupunginavaimen luovutuksesta tosin oli ennättänyt kulua jo vuosikymmen poikineen.

Kirkot yleensäkin ovat erittäin kuvauksellisia kohteita. Komeita, isoja rakennuksia erillään muistattavia kohteita, jotka sopivat hyvin kuvaamisen harjoitteluun. Kanta-Loimaan ja Alastaron kirkot olivat melkolailla ensimmäisiä dronekuvauksiani. Metsämaan kirkko tuli kuvattua siellä ollessani, mutta lopuista hain kuvat vartavasten Hyperlockin...

1223

21.07.2025

ASCII. Se viittaa kuviin, jotka muodostetaan eri merkeistä. Ideana on se, että merkin kohta on sitä kirkkaampi, mitä enemmän siinä on pikseleitä. Näin kärjistetysti ja mutkat raskaasti suoristettuna. Okei, mutta mikäs järki siinä sitten on, voi kysyä.

Unbalanced

19.07.2025

Singularis onkin sitten ihan oma projektinsa. Kyseessä on kortti- ja lautapelin yhdistelmä, jossa pelaajat mittelevät keskenään asein ja loitsuin sekä luomalla laudalle olentoja ynnä muita vastustajalle päänvaivaa tuottavia juttuja.

Onnenmarkka

17.07.2025

Asiakkaalla oli hallussaan vanha markka syntymävuodeltaan, jonka hän halusi kaulaansa roikkumaan. Yksinkertaisinta tietysti olisi porata lanttiin reikä ja siihen lenkki. Parempi ja oikeampi tapa on kiinnittää markka kiinni niin, että sen saa ripustuksesta ehjänä pois.

Maailmanlopuntehdas syntyi alkujaan saman nimisen kirjani teaser- ja promotarkoituksiin. Sen alkuperäinen video sisälsi lähinnä lainauksia kirjasta, jotka oli editoitu jollain hyvän näköistä jälkeä tekevällä, mutta varsin ahtaat raamit asettavalla ohjelmistolla. No, se oli ehkä tarkoitettu vähän erilaiseen tarkoitukseen, mutta kuitenkin.