Kuuminta hottia

Human Resource

UUSI ALBUMI 

Aiemmin julkaisematonta uutta musiikkia alkuvuodesta lähtien yhdessä läjässä. 

Viimeisimmät

Vielä vuosikymmen kaksi sitten oli arkisen tavallista arvostella ihmisiä sen mukaan olivatko he pinnallisia vai syvällisiä. Näistä pinnallinen edusti sitä negatiivista konnotaatiota.

Past Lapse

31.12.2025

Vuoden viimeinen. Työnimi Renoisessa on WROM - päätelköön kukin itse miksi. Mietiskelin lähinnä jotain robottizombeja tai -vampyyreja kuunnellessa tätä tekovaiheessa parvekkeella piippu huulessa. Sai lopulta toisen nimen. Ei kuvasta kuluneen vuoden tunnelmia. Sävyt lähinnä seurausta palautumisesta.

Rannekello

30.12.2025

Tuli älli ja vaarallisesti sopiva väli. Joten tein rannekellon. Oikeammin kuoren rannekelloon - koneiston tilasin tukusta. En muista mallinumeroa, enkä ala kelloa sen takia avaamaan, mutta Miotan automaattikoneisto se on. Ottaa kädenliikkeestä voimansa, mikä hyvä onkin ettei tarvitse kuorta availla.

Varmaankaan ei ole jäänyt epäselväksi, että suhtaudun skeptisen penseästi tekoälyhuumaan ja kaikkeen tekoälyn pakkotuputtamiseen. Olen toistetellut olevani huolissani vauhtisokeudesta - enkä ole yksin.

Noni! Nyt kun kerran aloitettiin LANDRilla kikkailemaan, niin kikkaillaan sitten kunnolla. Pyöräytin Roboteria is now serving humansin biisit läpi ja nyt ne soi huomattavasti paremmin.

Ruthless 2025

23.12.2025

Loppuvuoden puolella syntyi pari biisiä ja LANDRin myötä digitaalisesta musiikkipöytälaatikosta tuli kaivettua myös jotakin esille. LANDRiin ja tekoälyjuttuihin palaan myöhemmin, jahka kuvitan ja luen läpi pitkäksi paisuneen rönsyilevän kirjoitukseni.