Kuuminta hottia

Human Resource

UUSI ALBUMI 

Aiemmin julkaisematonta uutta musiikkia alkuvuodesta lähtien yhdessä läjässä. 

Viimeisimmät

Hyperlock

14.08.2025

Biisin äänimaailma teki siitä perin hankalasti miksattavan siinä missä videon kuvaaminen säädösten mukaisesti vaati kovasti suunnittelua ja ajoitusta.

Alastaroa

12.08.2025

Alastaroa eri aikoina. Ensimmäisessä yleiskuvaa Alastaron keskustasta, jolle ei ollut käyttöä Hyperlockin videossa. Valokuvat on otettu pikkudroonilla keväällä vasta harjoitellessani sen käyttöä.

Koop! kolme

06.08.2025

Koop! kolme? Entä ykkönen ja kakkonen? No, itseasiassa välissä on vielä työnimeltään sellainen kuin Kobolt.

Biisi on tehty joskus 2024 alkupuolella. Edellinen kappale "1223" toimi jonkinlaisena inspiraationa. Pohjimmiltaan koko biisi rakentui rytkikikkailu-kokeilun päälle ja ympärille.

Mitä oikein ajatella Picardista? Ensimmäisen kauden loppuratkaisu oli… no, lattea ja lopputulemaltaan tyhmä. Ikään kuin se olisi rikkonut ja muuttanut jotain perustavalla tavalla liittyen siihen, kuinka Jean-Luc Picardia hahmona voisi enää sen jälkeen katsoa. Toisaalta Picardin ensimmäisessä kaudessa oli paljon enemmän sitä fiilistä ja tuttua...